Yleiset uutiset

Mukavia eläkepäiviä Kaisalle!

Vietimme keskiviikkona 5.1.2022 Setlementtikeskuksessa haikeita hetkiä, kun juhlimme eläkkeelle jäävää kokkiamme Kaisaa. Kaisa on keittänyt ja paistanut Setlementtikeskuksen keittiössä ruokaa melkein 27 vuotta! Lukuisat ihmiset ovat saaneet nauttia Kaisan loihtimista herkuista.

Jäämme kaipaamaan ahkeraa ja mukavaa työkaveriamme, mutta toivotamme kaikki Kaisalle ihania eläkepäiviä!

Veteraanityön työntekijöitä Kaisan eläkejuhlassa.
Veteraanityön työntekijät Anne, Laila ja Riitta Kaisan kanssa ryhmäkuvassa.
Tatiana on ommellut Kaisalle näköisnuken.
Keittiötyöntekijämme Tatiana on taitava käsityöihminen. Hän on ommellut Kaisalle muistoksi kokin asuun puetun nuken.
Kerholaisten terveyhdys
Sirkka-Liisa Suvanto-Airistola välitti Kaisalle Setlementtikeskuksen kerholaisten terveiset ja mukavien eläkeläispäivien toivotukset.
Naapurit tervehdyskäynnillä.
Kaisaa kävi juhlimassa moni Setlementtikeskuksen lounasravintolan vakioasiakas.
Maila Erikson halaa Kaisaa.
Koronarajoitusten takia juhlassa ei nähty juurikaan halauksia. Tässä kuitenkin yksi.
Toiminnanjohtaja Kirsi Ikäheimonen piti Kaisalle puheen.
Toiminnanjohtaja Kirsi Ikäheimonen kiitti Kaisaa pitkästä ja hyvästä työstä Setlementtikeskuksessa ja ihmetteli, miten oudolta meistä työkavereista tuntuukaan maanantaina, kun Kaisa ei enää tuttuun tapaan hääri keittiössä.
Harry Swanljung toi tilaisuuteen Setlementin hallituksen tervehdyksen.
Vaasan Setlementin hallituksen puheenjohtaja Harry Swanljung toi Kaisalle hallituksen tervehdyksen ja kiitokset.
Eläkejuhlassa juotiin tietysti myös kakkukahvit.
Kaisan eläkejuhlassa juotiin tietysti myös kakkukahvit. Kakun oli leiponut Setlementtikeskuksen uusi kokki Janne.
Akvarellikerhon vetäjä Olavi Alanko ja Gabriella Alanko ja Kaisa.
Setlementin kokit Anne-Maria, Kaisa ja Janne
Setlementin kokit ryhmäkuvassa. Vasemmalla Anne-Maria, joka valmistaa ruokaa Kultanummen asukkaille ja Kyläkeskuksessa lounastaville. Keskellä eläkkeelle jäävä Kaisa ja oikealla Setlementtikeskuksen uusi kokki Janne.