Yleiset uutiset

Vaasan Setlementin URA-tarinoita

Työttömyys päättyi pullantuoksuun

Jarmo Mäkelä liittyi Ilosen Leipomon iloiseen tiimiin

Ilosen Leipomon makoisan kaneliset ja sokeriset korvapuustit maistuvat muillekin kuin vaasalaisille. Ilosen omat kuljettajat vievät herkkuja kauppoihin eri puolilla Pohjanmaata, Etelä-Pohjanmaata ja Keski-Pohjanmaata.

”Meidän erikoisuutemme on se, että teemme kaikki tuotteemme käsityönä. Siksi korvapuustit eivät ole ehkä kaikkein kauneimpia, mutta maun takia niitä toimitetaan kauppoihin viikoittain isohkoja määriä”, Armi Ilonen kertoo.

Korvapuustien lisäksi pullatuotteisiin erikoistuneessa Ilosen Leipomossa leivotaan laskiaispullia, donitseja, tippaleipiä, sitruunapullia ja joulutorttuja.

Leipomon perusti vuonna 1932 Armin puolison, Risto Ilosen, isoisä ja apen Kalevi Ilosen isä Martti Ilonen. Aluksi leipomo sijaitsi Onkilahden rannalla, mutta 1940-luvulla, sotien jälkeen, leipomo muutti nykyiselle paikalleen Viikintielle.

Ensi vuonna 90 vuotta täyttävässä perheyrityksessä työskentelee jo 4. sukupolvi, kun mukana on myös Armin ja Riston tytär Jenni kihlattunsa Lassin kanssa. Oman perheen lisäksi leipomo työllistää seitsemän muuta työntekijää.

Matkatoimistosta leipomoon

Uusimpana Ilosen tiimiin on liittynyt Jarmo Mäkelä. Jarmo ehti kahdesta ammattitutkinnosta huolimatta olla pitkään työttömänä. Vaasan Setlementin URA-palveluiden ja Ilosen Leipomon ansiosta tulevaisuus näyttää nyt valoisalta. Työtä on luvassa vähintään kesälomiin asti.

”Setlementin toiminta oli todella tehokasta. Heti kun menin Ullan juttusille (Ulla Mäkelä, URA-palveluiden työvalmentaja), pääsin työkokeiluun keskustan kauppaan. Se kävi kuin sormia napsauttamalla”, Jarmo kehuu.

Työkokeilun jälkeen Jarmon paluu työelämään eteni palkkatuettuun työhön Ilosen Leipomoon. Entisestä datanomista ja matkailualan asiakaspalvelijasta sukeutuu vähitellen taitava leipomotyöntekijä.

”Olen hyvässä opissa. Täällä perehdytetään todella hyvin uusiin tehtäviin. Ei ole kertaakaan tarvinnut jäädä tyhjän päälle ihmettelemään.”

URA-palvelut auttaa työtä
ja tekijää löytämään toisensa

Kaksi muutakin työntekijää on tullut Ilosen Leipomoon Setlementin URA-palveluiden kautta, joten Armi Ilosella oli jo ennen Jarmoa hyviä kokemuksia palkkatuella aloittavista työntekijöistä.

”Meille on todella iso apu siitä, kun meidän ei tarvitse valita uutta työntekijää isosta joukosta. Me saamme keskittyä omaan tekemiseemme, kun Setlementti tekee esivalinnan. Ja joka kerta olemme saaneet tänne ihmisiä, joilla on hyvä asenne ja halu oppia tämän alan töitä.”

Palkkatukijakso antaa Armin mielestä sekä työnantajalle että työntekijälle sopivasti aikaa katsoa ja kokeilla, sopivatko työ ja tekijä toisilleen.

Jarmo ei ole omien sanojensa mukaan erityisen aamuvirkku, mutta töihinlähtö aikaisin aamulla on sujunut yllättävän hyvin. Kiitos siitä kuuluu Jarmon mielestä ihanalle työyhteisölle, joka otti hänet alusta asti lämpimästi joukkoonsa.

”En tiedä, olenko missään muualla nähnyt tällaista työyhteisöä, joka tulee näin läheiseksi. Kertaakaan ei ole harmittanut lähteä töihin aamulla puoli kuusi.”