Nuorten huolet kertovat syrjään jäämisestä
Suomessa lapsiperheköyhyydestä puhutaan usein tilastoina. Kelan tilastot näyttävät vakailta, ja kansainvälisesti olemme yhä matalalla köyhyysasteessa. Silti nuorten omat kertomukset paljastavat toisenlaisen arjen. Moni miettii veden ja sähkön käyttöä syyllisyyttä tuntien, jättää bussilipun ostamatta tai seuraa kavereiden elämää vain somen kautta, koska omassa arjessa ei ole varaa osallistua. Nuoret ovat huolissaan myös vanhempiensa jaksamisesta eivätkä halua kuormittaa heitä omilla tarpeillaan.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa jokaiselle lapselle riittävän elintason ja mahdollisuuden osallistua. Nämä oikeudet eivät toteudu, jos nuori sanoo: ”Tuntuu kuin nuoruus menisi ohi rahan takia”.
Tilastot kertovat myös, että pienituloisuuden raja lähestyy yhä useampaa perhettä. Sosiaaliturvaleikkaukset lisäävät pienituloisiin kuuluviin lapsiin kymmeniä tuhansia, ja toimeentulotukea hakevien perheiden määrä kasvaa. Silti toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi, ei lapsiperheiden pysyväksi turvaksi.
Nuorten viesti on selkeä: palveluista ei pidä leikata. He tarvitsevat turvallisia aikuisia, nuorten tiloja, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja sekä mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa – asioita, jotka ovat osa lapsen oikeutta hyvään elämään ja tulevaisuuteen.
Köyhyyttä ei voi siirtää nuorten harteille. Kyse ei ole yksilön valinnoista vaan yhteiskunnan arvovalinnoista. Lapsiperheköyhyyden torjunta on investointi siihen, että lasten oikeudet toteutuvat ja köyhyys ei siirry sukupolvelta toiselle.
Lasten oikeuksien viikolla meidän tulee kuunnella nuoria. Tilastot eivät kerro kaikkea – heidän kokemuksensa kertovat. Meidän tehtävämme aikuisina on varmistaa, että jokainen nuori saa elää nuoruuttaan ilman häpeää ja huolta. Nyt on aika rakentaa Suomi, jossa lapsen oikeudet näkyvät arjessa.
Nuorten kommenttien lähteenä on käytetty Yhden Vanhemman Perheiden Liiton nuorten Tsempparit-ryhmän vastauksia.